Kalenterissa joulukuu lähestyy ja päivä alkaa olla lyhimmillään. Eli valoa on suhteellisen vähän kerrallaan ja kun lumikin antaa odottaa itseään, niin piristystä tarvitaan! Millaisia keinoja Sinä käytät päivittäin itsesi piristämiseen? Piirrä, maalaa, väritä, kirjoita, viheltele, laula tai mikä onkaan sinua ilahduttava asia/tekeminen?

Oletko joskus kokeillut, että jos joka päivä esim. toivotat jollekulle iloa, valoa tai muuta sinulle suuhun sopivaa, se vaikuttaa jotenkin myös itseen? Kokeilepa vaikka kolmen päivän ajan!?

Entä jos kokeilisit joka päivä 5 minuuttia kävelyä tai olemista ”korvat auki”. Kuule kohina, sihinä, meteli tai muu äänimaailma ihmetellen ja tunnistaen? Oliko se vesipisaran putoaminen hiljainen vai kova ääni, mitä se myrsky ja tuuli ääninä onkaan?

Piristystä voisi ottaa myös vaikkapa ravintolisistä, D-vitamiinien tutkimukset kertovat myönteisistä vaikutuksista mieleen. Solusuolatuotteista Kali Phos eli numero viisi tabletteina nautittuna tuo virkeyttä tai vaikka ohimoille hierottuna Kali Phos voide antaa mukavan piristävän olon. Oletko jo kokeillut? Ja tietenkin on tärkeä nukkua hyvin ja riittävästi, syödä terveellisesti sekä liikkua sopivasti, niistä ne mukavat pirteät joulukuun päivät on tehty 🙂